Kansikuvatyttö

14.39

Nukkeharrastukseni aloittamisesta on ehtinyt kulua jo yli viisi vuotta ja koko tuon ajan olen myös valokuvaillut nukkejani. Kuvia on ehtinyt kertyä useita satoja ja vaikka osa niistä onkin netissä periaatteessa koko maailman nähtävillä, kaipasin myös perinteisempiä paperikuvia, joiden avulla voisin selittää harrastustani nukkeja kummasteleville vieraille. Keväällä ryhdyin tuumasta toimeen ja tilasin valokuvakirjan nukkekuvistani. En ole aikaisemmin tehnyt kuvakirjaa ja opin projektin aikana yhtä sun toista. Ajattelin jakaa muutaman vinkin siltä varalta, että joku muukin innostuu nukkekuvakirjan tekemisestä. :)

Hankalinta kirjan teossa oli nimen keksiminen. Halusin kirjalle vähän omaperäisemmän nimen kuin esim. Delffiinin nukkekuvat, onneksi viime hetkillä keksin tuon Nuken elämää. Ei sekään mikään täydellinen ole, mutta ainakin se kuvaa kirjaa siinä mielessä, että kuvissa nuket tosiaan elävät omaa elämäänsä. Osuvampaa olisi ollut varmaan ollut laitta tuo nukke sana monikkoon, mutta minulle ei ole vieläkään ihan selvää, olisiko oikea muoto nukkien vai nukkejen... No niin asiaan. 


Mistä tilata ja paljonko kirja maksaa?
Valokuvakirjoja saa tilattua monelta sivustolta, itse päädyin tilaamaan kirjan ulkomaiselta Blurb.com -sivulta. Esimerkiksi Ifoloriin verrattuna sivusto vaikutti mukavan inspiroivalta ja sieltä sai tilattua mieluisen kokoisia kirjoja. Halusin neliömäisen muotoisen kirjan ja päädyin Standard landscape -malliin, joka on 25x20 cm kokoinen. Plussaa Blurbissa oli myös se, että kirjaa voi myös esitellä verkossa ja halutessaan jopa laittaa myyntiin, jolloin halukkaat voivat tilata oman kopionsa kirjasta. Minun nukkekuvakirjaani voit katsella täällä.

Sivusto ja suunnitteluohjelma ovat molemmat englanniksi, mutta ei niissä mitään ihmeellisiä kielikoukeroita minulle ainakaan tullut vastaan. Suunnitteluohjelmia Blurbilla on kaksi, selainversio ja koneelle asennettava ohjelma, itse käytin tuota jälkimmäistä. Ohjelmassa oli mukavasti ominaisuuksia, negatiivista oli oikeastaan vain se, että valmiit layoutit olivat aika tylsiä ja omien layouttien suunnitteluun ja viilaamiseen meni aika paljon aikaa. No, onneksi voin käyttää niitä uudelleen, kirjan suunnittelu oli kuitenkin aika kivaa ja varmasti teen vielä joskus lisääkin kuvakirjoja. 

Ihan kaikista halvinta hupia tuo kuitenkaan ei ollut, n. 30-sivuiselle kirjalle hintaa postikuluineen 20% -alennuskoodin kanssa tuli noin 31,70. Maksu onnistui Visa electronilla, kirja lähetettiin muutamassa päivässä ja se tuli perille noin viikossa tilauksesta. Ainakin useimmilla kuvafirmoilla on aina silloin tällöin alennuskoodeja, joten jos haluaa säästää hiukan, niin kannattaa tilata valitsemansa sivuston uutiskirje. Ainakin Blurbilla on myös Refer a Friend -ohjelma, kaveri saa 15% alennuksen tilauksestaan ja suosittelija 10£ arvoisen kirjalahjakortin. Jos alennuskoodi kiinnostaa laita minulle mailia tai kommentoi tänne, niin voin lähettää sinulle maililla koodin.


Mitkä kuvat kirjaan?
Kirjaan kannattaa tietenkin valita ne kuvat, joista itse pidät eniten ja jotka ovat mielestäsi onnistuneimmat. Kuvia valitessa kannattaa tarkistaa, että kuvat ovat tarpeeksi suuria. Esim. 450x450 pikselin kokoinen kuva ei ole ns. luonnossa kauhean suuri.  Omaan kirjaani ei kelpuuttanut ihan harrastuksen alkuaikojen kuvia, sillä ne eivät tosiaan ole mitään onnituneimpia otoksia. ;) Loppujen lopuksi kirjaan päätyi reilut 80 kuvaa. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut parempi siirtää kirjan tekoa ja odottaa että kasassa olisi vieläkin enemmän kuvia. Tulee kuitenkin edullisemmaksi tehdä pari isoa kirjaa, joissa on vaikkapa pari sataa kuvaa kussakin, kuin useita pienempiä kirjoja. Kuvaa siis ahkerasti ja valitse about 100 kuvaa, niillä pääsee jo tosi hyvin alkuun.


Miten lajitella ja asetella kuvat?
Itse päädyin lajittelemaan kuvat siten, että kullakin aukeamalla oli kuvia joko yhdestä photoshootista tai parista, jotka liittyivät jotenkin toisiinsa. Kuvat voisi järjestää myös aikajärjestykseen, jolloin valokuvaustaitojen kehityksen näkisi kirjaa selatessa. Tai sitten kuvat voi laittaa vaikka nukkejärjestykseen tai vuodenaikojen mukaan.

Kuvien asettelussa kannattaa käyttää luovuutta, kirjasta voi tulla aika yksitoikkoinen, jos joka aukeamalla on käytetty samaa asettelutapaa. Itse käytin jonkin verran eri kuvakokoja, myös pieniä yksityiskohtakuvia. Pientä haastetta asetteluun toi sen, että minulla on tapana ottaa pääasiassa pystykuvia, mutta rajaamalla kuvia uudestaan ratkaisin pari asetteluongelmaa. Kaikkia layoutteja ei tosiaankaan ole pakko keksiä itse, kannattaa ottaa mallia muista kirjoista ja tehdä sitten oma versio ideoiden pohjalta. Selaile vaikka kotoa löytyviä kuvallisia kirjoja  tai inspiroidu vaikka Blurbin bookstoren kirjoista. 


Lopuksi
Tarkista, tarkista, tarkista! Ennen tilaamista kirja kannattaa käydä vielä todella tarkasti läpi, varsinkin, jos sivuille lisää yhtään tekstiä. Tämä viimeinen vaihe olla tuskastuttava, mutta se kannattaa, jotta voi ylpeänä esitellä kirjaasi kavereillesi, eikä sinun tarvitse miettiä, huomaavatko he sivuilla piileviä kirjoitusvirheitä. Eli, jos huomaat kirjassani virheen, niin shhhh! ;)


Zoe esittelee lemppariaukeamansa. 

Jos sinulle jäi jotain kysyttävää aiheeseen liittyen, kommentoi toki, niin koitan vastata parhaani mukaan. :) 


You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Hei, tosi hyvä idea! :) Mut pikkunen kysymys Zoesta. Onko sen hiukset/peruukki luonnostaan tollanen että siin on noi kiharat vai onko ne tehty siihen jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sanna! :)
      Hunajasieni on tehnyt tuon peruukin mohair-karvasta ja se karva on siis valmiiksi tuollaista kiharaista. Googlen kuvahaulla löytyy muuten kuvia aika symppiksen näköisistä vuohista, joista tuota karvaa ilmeisesti saa. Kiva kun kysyit, ei olisi varmaan muuten tullut miettyä mistä tuo mohair oikein onkaan peräisin. ;)

      Poista
  2. Sori jos ei nyt liity tähän mutta mistä olet saanut sen skootteri sillä viimeisellä aukeamalla?? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Barbien Vespa on hankittu Halpa-hallista muutama kesä sitten. Se oli alunperin liila, mutta maalasin sen spraymaalilla kivemman väriseksi. :)

      Poista
  3. Voisitko pliidu liittyy mun blogiin: www.cutepullipdolls.blogspot.com? Se ois ihunaa c:

    VastaaPoista